sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Wiccan näkyminen elämässä



Voit nykypäivänä hyvin suuressa määrin valita, miten paljon uskonto/pakanuus näkyy elämässäsi.

Luutakomerosta ulos tuleminen riippuu toki edelleen monestakin asiasta, esimerkiksi perhetilanteesta, ammatista tai muusta sosiaalisesta statuksesta, eivätkä kaikki välttämättä voi pitää asiasta kovin suurta meteliä.
Tiedän itse vain yhden ihmisen, joka joutuu ammattinsa vuoksi suuntaumustaan varomaan ja peittelemään, mutta muut wiccoiksi tietämäni ovat melko avoimia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Itse en ole oikeastaan koskaan joutunut peittelemään suuntaumustani, koska asiat ovat menneet jotenkin niin helposti. Kun löysin polkuni, muutin yhteen pakanamiehen kanssa, jota ei häirinnyt mitkään noitamaiset sisustusratkaisut tai iltaiset rituaalini.
Olen myös ammatiltani ihan perus käsityöläis-duunari enkä mitenkään korkeassa asemassa, joten minkäänlainen leimautuminen ei ole pelottanut minua.
En toki silti erikseen mainosta olevani wicca esimerkiksi työpaikalla, vaikka joskus joku on pentagrammi-korustani kysynytkin (luuli minua juutalaiseksi, niin korjasin olevani pakana ja että kyseessä on pentagrammi, ei Daavidin tähti :D)

Määrittelen kuitenkin julkisesti itseni edelleen mieluummin pakanaksi kuin wiccaksi, vaikka en asiaa häpeäkään. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu - ehkä kuitenkin pelkään "w-sanan" käytön jotenkin rajoittavan ihmisten käsityksiä minusta. Asia on kuitenkin minulle enemmän henkilökohtainen, enkä juuri kaipaa huomiota asian tiimoilta.



Nyt yksin asuessani pystyssä on päiväalttari, joka sisältää kaikenlaista symboliikkaa. En koskaan piilota sitä, vaikka saatan vähän vaihdella settiä.
En oikeastaan edes ajattele asiaa, kun sukulaisia tai kavereita tulee käymään, eikä kukaan ole oikeastaan mitään koskaan sanonutkaan. Olen myös kissanhoitaja eräässä yhdistyksessä ja luonani käy paljon vieraitakin ihmisiä. Osa kavereistani tietää wiccalaisuudestani, ja itse asiassa tuo vihreä rasiakin on parhaan ystäväni tekemä ^^

Varmaankin "riskaabelein" juttu on, että kannan yläselässäni tatuointia, joka sisältää melko selkeän Jumalatarsymbolin, eli se on ihollani ikuisesti vaikka sen vaatteilla suuressa määrin pystyykin peittämään :p





Täytyy myöntää että mietin kyllä paljonkin sitä, miten mahdollinen tuleva kumppanini suhtautuisi aiheeseen, koska todennäköisyys sille että nytkin löytyisi pakanamies on aika häviävä xD En tiedä miten selittäisin itseni tai suuntaumukseni, koska tähän mennessä sitä ei ole tarvinnut kenellekään selitellä. Välttämättä ei tarvitse tulevaisuudessakaan, mutta asia mietityttää.
Toisaalta, jos en kelpaa jollekin tällaisenani vikoineni ja wiccoineni päivineni, niin sellainen ihminen olisi joka tapauksessa minulle täysin väärä. Sitä paitsi uuspakanuus ei ehkä ole nykypäivänä niin erikoista, että se edes herättäisi kovin kummoisia ajatuksia. Jonkun hartaan kristityn kanssa tulen tuskin kuitenkaan elämääni jakamaan :p

Onko sinulle tullut ongelmia wiccan tai muun uskonnon kanssa?

8 kommenttia:

  1. Puolisoni on kovan linjan ateisti eikä hän oikein ymmärrä, miten kukaan voi uskoa. Yrittää kuitenkin hyväksyä olevansa tällaisen "hörhön" kanssa aviossa. :)

    Olen muutoin vielä luutakomerossa tukevasti: en edes sosiaalisessa mediassa (blogia lukuunottamatta) kirjoita paljon pakanuudestani, puhumattakaan siitä, että äidille kertoisin asiasta. Yritin kymmenisen vuotta sitten puhua hänelle pakanuudesta, mutta hän vei minut kuuntelemaan jonkun uskovaisen luennointia spiritismin vaaroista, joten ei ihan mennyt putkeen se luutakomerosta poistuminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, apua :D Mukavia väärinymmärryksiä kyllä tuollaiset... Hyvä kuitenkin että puolisosi hyväksyy asian edes jotenkuten =) Olen kuullut joidenkin jopa päättäneen parisuhteen, koska uskonasiat ovat menneet niin pahasti ristiin, ja se on sääli.
      Pääasia tosiaan on, että itse tietää mihin uskoo ja on sinut asian kanssa =)

      Poista
  2. Mua itteeni häiritsee, kun en kysyttäessä edes kerro olevani wicca vaan sanon vain olevani pakana tai luonnonuskovainen. En tiedä miksi välttelen wicca -sanan käyttöä tuntemattomien kohdalla. Ehkä siksi, että monella on kuitenkin niin väärä käsitys wiccasta, enkä jaksa lähteä tuntemattomille selventämään asioita. Ehkä pitäs vaan lakata miettimästä, mitä muut ajattelee ja kertoa ylpeenä mitä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama juttu! Juurikin tuo, että en edes keksi, miten yksinkertaisesti asian selittäisin kun wicca-sana tuo monille mieleen jotkut teinien haihatukset, tai muutoin sellaisen ajatuksen että eihän tuota voi vakavasti ottaa. Pakana on jotenkin helpompi, käsitteenä lievempi =D

      Poista
  3. Olen naimisissa ateistimiehen kanssa, luokittelen itseni pakanaksi. Suomenusko ja myöskin Wicca ovat lähinnä omaa ideologiaani. Uskon evoluutioteoriaan ja luonnon elementteihin. Kannan myös kilpeä kera riimujen ja triquetran yläselässäni, enkä ole ikinä tuntenut tarvetta sitä piilottaa. Riimut vilkkuvat hoitajan työasuni kauluksesta juuri sopivasti jotta täytän asiallisen työpukeutumisen kriteerit. Jonkin kerran mieheni on joutunut kyseenalaistamaan ateisminsa kanssani. Olen aina ollut herkkä aistimaan läheisten ajatuksia ja tunnetiloja, ja tämä taito jota en itse osaa hallita tai aina edes tiedostaa on mm. konkreettisesti pelastanut ihmishengen. Wicca kiinnostaa minua potentiaalisena keinona kehittää tätä olemassa olevaa herkkyyttä itsessäni.
    Ukkosella saatan todeta lapsilleni näiden pelätessä ettei ole mitään pelättävää. Ukkosenjumala vain ratsastaa vankkureillaan taivaan halki. Tätä olen joskus joutunut perustelemaan miehelleni, mutta kun olen selittänyt oman näkemykseni asiaan hän on ymmärtänyt pointin. Itsehän koen että mm. Suomenuskon jumalat ovat olleet esi-isillemme helpompi keino käsittää luonnovoimia. Asettaa ne jumalten muotoon. Lasten oikeudesta uskonnonvapauteen olen joutunut vääntämään kättä perusopetuksen kanssa, mutta tällä erää olemme mielestäni suhteellisen hyvin balanssissa uskonnonvapauden, ja koulun asian järjestämiseen tarvittavien olemassa olevien resurssien kanssa. Kristillisiä juhlia emme vietä, sen sijaan sapatteja. Sukulaisemme viettävät kristillisiä juhlia, ja näihin toki osallistumme omaisten omia vakaumuksia kunnioittaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla että sinulla on tuollainen herkkyyslahja! Kannattaa todellakin kehittää sitä =)

      Mielenkiintoista kuulla miten nuo käytännön järjestelyt toteutuvat koulun ja perheiden välillä. Toivon että jos joskus itse saan lapsia, heille voisi suoda samanlaisen vapauden ^^ Liian moni tuntemani lapsi on esimerkiksi pakkokastettu vain armottomien sukulaisten vuoksi.

      Haha, juu tajusin ettet ehkä kanna irtonaista kilpeä xD Riimutatuoinnista haaveilen itsekin, heti kun saan taas kerättyä rahaa niin hakkautan suosikkini johonkin kohtaan =)

      Poista
  4. Itse en ole joutunut peittelemään pakanuuttani, mutta en siitä myöskään huutele. Kukaan ei ole koskaan edes kysynyt :D Käytän lähes aina jotain pentagrammikorua tms, mutta se ei kai pistä ihmisten silmään. Se on aika koristeellinen ja naisellinen, niin se ei kai tuo ihmisile mitään juutalais- tai saatananpalvontaviboja.

    Vastaan kysyttäessä olevani pakana. Luonnonnoita-sanan kuullessaan ihmiset varmaan nousisivat heti varpailleen :D Poikaystäväni ei ole ateisti, mutta ei kyllä varsinaisesti uskokaan mihinkään. Hän kyllä kunnioittaa luonnonuskontoja, ja sietää aika hienosti mun "hörhöilyjä" ;) On jopa joskus pyytänyt että tulkitsisin hänelle tarot-kortteja, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. Paras ystäväni on henkeen ja vereen ateisti, enkä kyllä käsitä miten jotkut pärjäävät avioliitossa ateistin kanssa pakanana :D Siinä pitää olla kunnioitus kohdillaan. huh.

    VastaaPoista